Työntekijän kokemuksia -juttusarjassa ensimmäisenä vuorossa on aitio hostimme Tiina Kulo, joka on työskennellyt Nokia Arenalla ensimmäisistä päivistä lähtien. Tiina kertoo nyt kokemuksiaan aitio hostina työskentelystä!
Millainen tausta sinulla on aitio hostin työhön?
‘’Minulla on vuosien kokemus erilaisista promootio ja tapahtuma-alan myynti sekä host keikoista mm. messuilla, festareilla ja yksityistilaisuuksissa. Lisäksi työskentelen yrittäjänä kauneudenhoitoalalla.’’
Miten olet kokenut aitio hostin työn sovittamisen oman arjen kanssa?
‘’Olen pystynyt hyvin sovittamaan aitio hostin työt oman arkeni ympärille. Pääsen itse valitsemaan omiin aikatauluihin sopivat vuorot areenan työvuorojärjestelmästä. Lisäksi aitioiden esimiehet ovat olleet joustavia työvuorojen suhteen.’’
Mikä on ollut parasta aitio hostin työssä?
‘’Ehdottomasti asiakkaat! Työvuorojen aikana kohtaa paljon uusia ihmisiä, jotka saapuvat areenalle iloisen asian vuoksi. Lisäksi meillä on aitiokerroksessa hyvä yhteishenki ja porukka: kaikki ovat joustavia ja auttavat toisiaan.’’
Koetko, että olet päässyt kehittämään ammatillisia taitojasi aitio hostin työssä?
‘’Koen, että olen aitio hostin työssä päässyt kehittämään yhä enemmän omia asiakaspalvelutaitojani. Myös verkostoituminen ja uusien suhteiden luominen on ollut motivoivaa.’’
Minkälaisia taitoja aitio host mielestäsi tarvitsee?
‘’Aitio host tarvitsee mielestäni hyviä asiakaspalvelutaitoja, joustavuutta, heittäytymiskykyä, tilannetajua sekä rohkeutta ottaa tilanne haltuun. On hyvä jos työntekijällä on aikaisempaa kokemusta hostin töistä sekä ravintola-alalta. Viineistä on hyvä tietää jonkin verran ja ruoka-aineiden tunnistaminen lisää ammattimaisuutta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvällä asenteella pääsee pitkälle ja kaiken voi opiskella!’’
Millaiselle henkilölle suosittelisit aitio hostin työtä?
‘’Ehdottomasti henkilölle, joka nauttii ja saa energiaa ihmisten parissa työskentelystä.’’